Hangon ympäristöyhdistyksen järjestämän valokuvauskilpailun palkintojen jako on suoritettu ja näyttely kaupungintalon galleriassa on ohi. Gallerian näyttelyn aikana kävijöillä oli mahdollisuus äänestää näyttelyn parasta kuvaa. Eniten ääniä sai kuva nimeltä Tupu, Hupu ja Lupu.
Kaikki näyttelyssä olleet kuvat ovat nyt esillä nettigalleriassa. Kuvat ovat samassa järjestyksessä kuin ne näyttelyssä olivat. Järjestys on siis asetettu sen mukaan, miten ne näyttelytilaan sopivat. Kilpailussa palkintoja saaneet kuvat ovat muiden joukossa, juoksevassa numeroinnissa hiukan puolivälin jälkeen. Siellä on nähtävillä myös yleisökilpailun voittaja.
Kun klikkaat selailusivulta pikkukuvaa, kuvan saa näkyviin hiukan suurempana. Kuvien alla lukee mahdollinen kuvan nimi, kuvaajan nimi, palkituissa kuvissa palkintosumma sekä yleisöäänestyksessä annettujen äänien lukumäärä.
Nettigalleriaan