Hangon ympäristöyhdistys valitti Helsingin hallinto-oikeuteen Hangon kaupungin ympäristölautakunnan päätöksestä myöntää Merikatu 1:een rakennettavaa taloa varten luvan poiketa asemakaavasta. Asia on herättänyt julkista keskustelua, joten lienee syytä kertoa jotain asiasta yhdistyksenkin puolesta.
Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettiin vuonna 1999. Siihen asti asemakaavat hyväksyttiin ministeriössä. Nykyään kunnanvaltuusto hyväksyy kaavat. Lakia muutettaessa siinä korostettiin kuntalaisten ja yhdistysten oikeutta osallistua kaavoitukseen, seurata kaavoitusta ja tarvittaessa valittaa maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvistä asioista. Hangon ympäristöyhdistys yrittää osallistua maankäytön suunnitteluun esimerkiksi kertomalla mielipiteensä kaavoista ja niihin liittyvistä asioista.
Kaavoituksella on suuri vaikutus luontoon ja ympäristöön. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että ne otetaan huomioon kaavoituksessa. Ympäristöyhdistys pitää luonnon puolta vahtiessaan kaavoitusta. Laki asettaa minimivelvollisuudet kunnalle. Kaavoituksen saa hoitaa paremmin, mutta alaraja on laissä määrätty. Samaten laissa on määrätty, millä ehdoilla kaavasta saa poiketa.
Hangon ympäristöyhdistyksen hallituksen mielestä ympäristölautakunta ei tehnyt päätöstään lain mukaisesti myöntäessään luvan poiketa asemakaavasta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan sellaisissa tapauksissa ainoa tapa puuttua asiaan on tehdä valitus hallinto-oikeuteen.
Maankäyttö- ja rakennuslain teksti on netissä, Finlex.fi:ssä. Linkki lakiin
Lain pykälässä 171 on teksti: "Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:" ja rajoituksena on mm "2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta". Tässä tapauksessa kyseessä on vähäistä suurempi poikkeaminen, joten kunta ei saa myöntää poikkeuslupaa. Poikkeamisen suuruutta on arvoitu kaupunginhallitukselle annetussa muistiossa ja siinä todetaan, että poikkeamista ei voi pitää vähäisenä. Myös ympäristölautakunnan puheenjohtaja on lehtikirjoituksessaan todennut, että poikkeama ei ole vähäinen.
Laki (pykälä 172) toteaa myös: "Poikkeaminen ei saa:1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle,.... eikä 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista". Päätöksen liitteenä on Maakuntamuseon lausunto, jossa sen mielestä poikkeama vaikeuttaa vanhan Regatta-rakennuksen suojelua. Kaupunki on myös käynnistänyt tonttia koskevan kaavamuutosmenettelyn. Poikkeama vaikeuttaisi myös tuota kaavan uudistamista.
Kaavoituksesta todetaan, kuntalaisille pitää antaa mahdollisuus osallistua kaavoitukseen. Jos nyt esitetty poikkeama hyväksyttäisiin, mitä mahdollisuuksia kuntalaisilla tai edes kaupunginvaltuustolla olisi mahdollista vaikuttaa kaavaan? Kun rakennus olisi puolivalmis, voisiko kaupunginvaltuusto määrätä sitä siirtämään seinää toiseen paikkaan tai voisiko se rajoittaa suurinta kerrosmäärää? Voisiko se ottaa kantaa edes parkkipaikkoihin? Ainoa, mitä kaupunginvaltuusto voisi tehdä, olisi toimia kumileimasimena ja hyväksyä jo tapahtuneet tosiasiat. Kaavoitusta ei siis voisi mitenkään enää tehdä vapaasti, joten poikkeamislupa oleellisesti vaikeuttaisi kaavoitusta.
Kun Regatan kaava edellisen kerran vahvistettiin, siinä pidettiin ongelmana parkkipaikkojen sijoittelua. Nyt esitetty poikkeama lisäisi parkkipaikkojen tarvetta ja vähentäisi olemassa olevia parkkipaikkoja. Käytännössä ainoat mahdolliset parkkipaikat olisivat Merikatu tai Regatan edessä oleva Rantapuisto. Jo viimeksi oli suunnitelmissa Rantapuiston supistaminen parkkipaikkojen vuoksi. Nyt puiston reunan siirto olisi enemmän kuin todennäköistä.
Samalla tulee muistaa, että Tehtaanniemellä on edelleen kaavassa merkintä kylpylähotellille. Jos Merikatu suljetaan kävelytieksi, Tehtaanniemen hotellille kuljetaan Regatan edestä. Mitä isompi hotelli, sitä enemmän liikennettä. Katua jouduttaisiin leventämään mahdollisesti jo pelkästään liikennejärjestelyjen vuoksi. Yhdessä katun leventäminen ja parkkipaikka vievät puolet Rantapuistosta. Tuo Rantapuiston muutos tulisi näkyviin vasta seuraavaa poikkeuslupaa myönnettäessä. Rantapuisto on kaavassa edelleen puistona, mutta ei olisi kauaa, kun se muutettaisiin poikkeamisluvalla parkkipaikaksi.
Ympäristölautakunnan päätöksellä myöntää poikkeuslupa on siis kauaskantoiset vaikutukset. Ympäristöyhdistykselle ei ole mahdollista saada tietää, mistä asioista virkamiehet ja asuintalon rakentajat ovat sopineet. Mitä vähemmän taustatietoa annetaan, sen tärkeämpi on pitää kiinni lain noudattamisesta. Pieni poikkeama voi nimittäin aiheuttaa suurempia poikkeamia seuraavassa vaiheessa. Ja silloin talo olisi jo paikallaan eikä sitä voisi vaatia purettavaksi noin vain.