Hangon ympäristöyhdistyksen vuosikokous on lokakuussa, 27 päivä. Vuosikokous alkaa klo 18 ja sen jälkeen, klo 18.30 pidetään luontoiltatyyppinen yleisötilaisuus. Tilaisuus on Kaupungintalon lämpiössä.
Vuosikokouksessa valitaan ensi vuodeksi puheenjohtaja ja hallitukseen kolme jäsentä. Vuosikokous myös vahvistaa ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Hallitukseen riittää yleensä vapaaehtoisia, joten ei tarvitse pelätä tulevansa väkisin valituksi.
Luontoillan otsikkona on "Hankoniemen luonnonsuojelualueet, erikoisesti dyynialueet ja niitten hoito". Luontoillassa on kaksi asiantuntijaa, Terhi Ryttäri ja Jaakko Kullberg. Illan teema on Hangon luonnonsuojelualueiden hoito. Keskitymme erityisesti hiekkarantaisten alueiden hoidon tarpeeseen ja siihen, miten se toteutetaan. Terhi Ryttäri kertoo hiekkarannoista luontotyyppinä, niiden kasveista, kasvien uhanalaisuuksista ja miten hoitoa suunnitellaan. Jaakko Kullberg kertoo vastaavia asioita hyönteisten kannalta. Lyhyiden alustusten jälkeen on kysymysten aika. Ensimmäinen kysymys on: ”Miksi kurtturuusua pitää torjua”. Siihen saamme ehkä vastauksen jo alustuksen yhteydessä.