Arkisto

Lentokentän ympäristöluvan muutos

Tiedotusvälineissä esiintyneiden virheellisten tietojen oikaisemiseksi Hangon ympäristöyhdistys toteaa seuraavaa:

Yhdistyksen valitus lentokentän ympäristöluvasta ei sisällä vaatimusta melurajojen kiristämisestä. Voimassa oleva ympäristölupa on erittäin tiukka. Hangon ympäristölautakunnan ehdottama ympäristöluvan muutos ei sisältänyt muutoksia melurajoihin vaan sisälsi laskuvarjohyppytoimintaa koskevia rajoituksia. 

Lue lisää

Lepakkoretki

Hangon ympäristöyhdistys järjestää lepakkoretken 30.8.2011 klo 20.15 alkaen. Retken aluksi lepakkoasiantuntija kertoo lepakoista ja esityksen jälkeen kuunnellaan ja katsellaan lepakoita. Sateen sattuessa retki peruutetaan.

Retki on ilmainen ja sen kesto on noin kaksi tuntia. Retki alkaa Parkin puiston lammen itäpäästä, kokoontuminen klo 20.15. Retkellä kävellään kokoontumispaikasta Plagen uimarannan suuntaan, kävelymatkaa on alle 1 km.

Lue lisää

Hangon valokuvauskilpailu


Hangon Valokuvausklubi sekä Hangon ympäristöyh-
distys järjestää valokuvauskilpailun aiheena Hangon
luonto, ympäristö ja rakennuskulttuuri.
Luvassa rahapalkintoja. Kilpailuun osallistuneis-
ta kuvista tehdään näyttely. Kilpailuaika on 1.6 –
15.8.2011. Kilpailu on tarkoitettu kaikille, jokainen
voi osallistua kilpailuun kahdella valokuvalla.

Lue lisää

Uusi palvelu julkaistu

Hangon ympäristöyhdistyksen nettisivuilla on julkaistu 15.5. uusi palvelu, luontohavaintojen tietokanta. Linkki palveluun on vasemmalla.

Yhdistys kerää luontohavaintoja ja kooste niistä näytetään kartalla. Tavoitteena on kerätä Hangon alueelta kiinnostavia havaintoja luonnosta. Havaintoja voidaan käyttää hyväksi luonnonsuojelutyössä sekä esimerkiksi kaavoituksen tausta-aineiston hankinnan tukena. 

Lue lisää

Pyöriäispiknik

 

Pyöriäispiknik Puistovuorella -Tumlarpicnic på Parkbergen!

15.5.2011 klo 11.00

Lue lisää

Geologian päivän retki

Retkikutsu

 

Kiinnostaisiko sinua kurkistaa jääkauden muovaamaan hiidenkirnuun tai kiivetä jylhälle kalliolle ihailemaan merimaisemaa? Entä tutustua geologin opastamana Euraasian mantereen vanhimpaan kallioperään ja sen sisältämiin mineraaleihin?

Geologian päivänä 25.9. järjestetään luontoretki geologisesti mielenkiintoiselle Puistovuorelle. Retken järjestää Hangon ympäristöyhdistys ja oppaana on geologi. Retki ovat kaikille avoin ja maksuton.

Retkelle lähdetään Casinonpuiston laululavan edestä lauantaina 25.9. klo 11.00. Retken kesto on kahdesta kolmeen tuntia. Sateella kalliot saattavat olla liukkaita, joten jalkineet kannattaa varata sään mukaan.

Lue lisää

Yhdistys ei vastusta kalasatamaa

Hangon lehti julkaisi 22.7. uutisen, jossa väitettiin Hangon ympäristöyhdistyksen vastustaneen Hangonkylän satamassa olevaa kalanjalostuslaitosta ja kalasataman parannushanketta. Väite on virheellinen.

Lue lisää

Ympäristölupahakemus kuulutettu

Hangon kaupunki on julkaissut kuulutuksen ympäristölupahakemuksesta. Lainaus kuulutuksesta:

"Lupahakemus koskee kalanjalostustoimintaa Hangonkylän satamassa, osoitteessa Tiilitehtaantie 10, 10940 Hanko. Kalanjalostuksen pääasialliset tuotteet ovat graavikala sekä kylmä- ja lämminsavustettu kala. Käsiteltävän kalan määräksi on esitetty enintään 150 000 kg vuodessa.

Lue lisää

Asemakaavaluonnos nähtävillä

Hangon kaupunki on asettanut nähtäville vanhan paloaseman ja nuorisotalon asemakaavaluonnoksen. Luonnos on kaupungin nettisivuilla osoitteessa:

http://www.hanko.fi/palvelut/kaavoitus_ja_maankaytto/nahtavilla_olevat_kaavat

Lue lisää

Tulevia kannanottoja

Hangon kaupungin ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville joitakin asemakaavoja. Se tarkoittaa, että hankolaisilla on mahdollisuus silloin kertoa mielipiteensä asemakaavasta. Kaavan ollessa nähtävillä kaavasta ei siis valiteta, vaan aivan vapaasti voidaan kertoa kaavoittajalle oma mielipide.

Lue lisää

Kalevi Keynäs Luonnonsuojeluliiton kunniajäseneksi

Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous kutsui liiton kunniajäseneksi 22.5.2010 Kalevi Keynäksen Hangosta ja Jaakko Savolan Pieksamäeltä. Lisäksi liitolla on kunniajäsenenä Terttu Laurila Pirkanmaalta.

Lue lisää

Luonnonkukkien päivä

 

luonnonkukat-suomi-mini.jpg

Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna 20.6.

Lue lisää

Retkiä Tulliniemeen

Hangon ympäristöyhdistyksen opastamat  Uddskatan-retket järjestetään 22.5, 12.6, 10.7, 21.8 ja 4.9.

Lisätietoa 22.5. retkestä Hangon kaupungin tapahtumissa

Lue lisää

Vuosikokous 25.5.

Hangon ympäristöyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 25.5.2010 klo 18.30 Nycandrinkatu 5C, kattoterassilla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutosta. Sääntöjen mukaan sääntöjen muutos on hyväksyttävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa. Tämä on ensimmäinen ja toinen tulee syksyllä syyskokouksen yhteydessä.

Lue lisää

Roskapostitulva pakotti palautelomakkeen poistoon.

Roskapostirobotti (tai robottikoneiden joukko) on käyttänyt Hympyn sivuilla olevaa palautelomaketta roskapostin lähettämiseen. Pahimpana päivänä roskaposteja on tullut yli 500kpl, hiljaisinakin päivinä niitä on tullut viitisenkymmentä.
Kaikki posti on ollut pakko vastaanottaa, koska joukossa on muutaman kerran viikossa ollut ihan oikeatakin palautetta. Tuollaisen roskapostimäärän tarkistaminen on hankalaa. Siitä syystä joudumme toistaiseksi poistamaan mahdollisuuden kommentoida tekstejämme ja lähettää palautetta hallitukselle. Hympyn sähköpostit ovat kaikki muotoa "tehtävä@hympy.net". Kun korvaat tuon sanan tehtävä sanalla puheenjohtaja, saat varmimmin yhteyden meihin. Pahoittelemme mahdollista vaivaa.

Lue lisää

Yleiskaava on ollut nähtävillä

Hangon ympäristöyhdistys on jättänyt lausunnon kaupungin yleiskaavaan liittyen. Lausunto on luettavissa yhdistyksen nettisivuilla.

Lue lisää

Palautteesta

Hangon ympäristöyhdistyksen sivulla on mahdollisuus lähettää palautetta yhdistykselle. Sitä kautta tulee muutama viesti kuukaudessa.
Palautesivulla on mahdollisuus antaa yhteystiedot. Mikäli saamme sähköpostiosoitteen, voimme vastata palautteeseen. Vastauksen voisi tietysti antaa myös yleisemmin, mutta aina asia ei ole niin laajaa joukkoa kiinnostava, että sitä voisi käsitellä täällä nettisivuilla.

Lue lisää

Ohjeita mielipiteen ilmaisemiselle kaavoituksesta

Hangon yleiskaavaa ollaan uudistamassa. Kaavaluonnos on nähtävillä 18.12.2009 asti. Siihen asti siitä voi kertoa mielipiteensä kuulutuksessa esitettyyn osoitteeseen.

Tässä on suppeasti kerrottu yleisiä ohjeita siitä, miten kaavoitukseen voi osallistua kertomalla mielipiteensä. Tarkempia ohjeita saa Ympäristöministeriön nettisivuilta (www.ymparisto.fi) ja myös Hangon ympäristöyhdistyksen hallitus voi neuvoa hieman tarkemmin.

Lue lisää

Lentokentän ympäristölupa voimaan

Vaasan hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen Hangon ympäristöyhdistyksen tekemästä valituksesta. Valituksessa ympäristöyhdistys vaati selkeitä melurajoja ympäristölupaan. Hangon kaupungin myöntämässä luvassa niitä ei ollut.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Vuosikokous

Hangon ympäristöyhdistyksen vuosikokous on lokakuussa, 27 päivä. Vuosikokous alkaa klo 18 ja sen jälkeen, klo 18.30 pidetään luontoiltatyyppinen yleisötilaisuus. Tilaisuus on Kaupungintalon lämpiössä.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu 2 kertaa.

Yhdistyksen kannanotoista

Hangon ympäristöyhdistyksen nettisivujen palautemahdollisuuden kautta tuli kysymys, jossa kysyttiin yhdistyksen tekemien valitusten lukumäärää ja läpimenosta. Valitettavasti kysymyksen lähettäjä ei ole kertonut yhteystietojaan, joten emme voi keskustella tarkemmin kysymyksen sisällöstä.

Lue lisää

Regatta-hotelli otsikoissa

Regatta-hotelli on jälleen ollut lehtiotsikoissa ja radiossa. Jutuissa on mainittu viereiselle tontille suunnitellun asuinrakennuksen poikkeusluvasta jätetty valitus. Hangon ympäristöyhdistys valitti luvasta Helsingin hallinto-oikeudelle. Seuraavassa muutama näkökohta asiaan liittyen.

Lue lisää

Kurtturuusutalkoot jatkuvat 12.9. klo 11

Hangon ympäristöyhdistys järjesti keväällä Hangon kaupungin ja Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa kurtturuusutalkoot Furuvikenin luonnonsuojelualueella. Talkoot onnistuivat erittäin hyvin.

Lue lisää

Valokuvauskilpailu on jälleen käynnissä

Viimevuotiseen tapaan tänäkin kesänä on käynnistetty valokuvauskilpailu.
Hangon ympäristöyhdistys järjestää valokuvauskilpailun aiheena Hangon luonto, ympäristö ja rakennuskulttuuri. Kilpailuun osallistuneista kuvista tehdään näyttely. Kilpailuaika on 15.5. – 22.8.2009. Kilpailu on tarkoitettu kaikille, jokainen voi osallistua kilpailuun kahdella valokuvalla.

Lue lisää

Hangon ympäristöyhdistyksen valitus asemakaavasta poikkeamisesta

Hangon ympäristöyhdistys valitti Helsingin hallinto-oikeuteen Hangon kaupungin ympäristölautakunnan päätöksestä myöntää Merikatu 1:een rakennettavaa taloa varten luvan poiketa asemakaavasta. Asia on herättänyt julkista keskustelua, joten lienee syytä kertoa jotain asiasta yhdistyksenkin puolesta.

Lue lisää

Onnistuneet kurtturuusutalkoot!

Lauantaina 16.5. pidettiin kurtturuusutalkoot. Ne järjestettiin Uudenmaan ympäristökeskuksen, Hangon kaupungin ja Hangon ympäristöyhdistyksen yhteistyöllä. Sää suosi tapahtumaa ja paikalle kertyi runsaat 50 talkoolaista. Rannalta kerättiin pois komeita kasoja kurtturuusun juuria ja oksia.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Hympy jätti muistutuksia

Hangon ympäristöyhdistys jätti pari muistutusta. Muistutushan on varsin kevyt menettely. Se ei ole valitus eikä se viivytä hanketta.
Muistutuksen tarkoitus on nimensä mukaisesti vain muistuttaa asian käsittelijöitä niistä seikoista, mitä pitää ottaa huomioon.

Lue lisää

Hoitotalkoot Furuvikenissä

Furuvikeniin on perustettu luonnonsuojelualue. Sen hoitamiseksi sieltä poistettiin talvella koneellisesti kurtturuusua. Koneella tehdyn työn jäljet on viimeisteltävä käsin.
Uudenmaan ympäristökeskus, Hangon kaupunki ja Hangon ympäristöyhdistys järjestävät yhdessä hoitotalkoot 16.5.2009 Furuvikenin luonnonsuojelualueella. Talkoissa poistetaan käsin sellaisia kurtturuusun juuria, jotka jäivät jäljelle koneella suoritetusta työstä. Ranta on pitkä ja työ on kohtuullisen hidasta. Sinne tarvitaan mahdollisimman monta kättä tekemään työtä.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Kevätkokous kutsuu

Hangon ympäristöyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 2.4.2009 kaupungintalon lämpiössä. Keväkokous alkaa klo 18.00. Kaikki ovat tervetulleita kokoukseen.
Muistutuksena mainittakoon, että kevätkokouksessa ei tehdä henkilövalintoja. Sinne voi siis tulla vapaasti, ei ole riskiä tulla valituksi mihinkään tehtävään.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Toimintavuosi vaihtunut

Lue lisää


Juttua on kommentoitu 2 kertaa.

Vaalipaneeli Kaupungintalon lämpiössä

Lue lisää

Valokuvauskilpailun satoa nähtävillä

Hangon ympäristöyhdistyksen järjestämän valokuvauskilpailun palkintojen jako on suoritettu ja näyttely kaupungintalon galleriassa on ohi. Gallerian näyttelyn aikana kävijöillä oli mahdollisuus äänestää näyttelyn parasta kuvaa. Eniten ääniä sai kuva nimeltä Tupu, Hupu ja Lupu.

Lue lisää

Valokuvauskilpailu on ratkennut

Hangon ympäristöyhdistyksen valokuvauskilpailu on päättynyt. Kilpailuun osallistuneista kuvista on koottu näyttely. Näyttely on avoinna 20.9. asti.

Tervetuloa


Valokuvauskilpailun palkinnon saajat on julkistettu. Voittaneet kuvat ovat myös nähtävillä näyttelyssä. Kolmihenkinen raati valitsi 10 kuvaa palkittaviksi. Raadin tehtävä ei ollut helppo, kuvat olivat hyviä ja palkittujen lisäksi oli paljon sellaisia kuvia, jotka miellyttivät raatia.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu 4 kertaa.

Syyskokous lähestyy

Hangon ympäristöyhdistyksen syyskokous on lokakuussa, 9.10.2008. Varsinainen kokouskutsu esitetään Etelä-Uusimaa lehdessä.

Lue lisää

Valokuvauskilpailu

Hangon ympäristöyhdistys järjestää valokuvauskilpailun yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tervetuloa kaikki OSALLISTUMAAN!
Hangon ympäristöyhdistys järjestää valokuvauskilpailun aiheena Hangon luonto ja ympäristö. Kilpailuaika on 15.05 – 28.8.2008. Kilpailu on tarkoitettu kaikille. Parhaat kuvat palkitaan.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Luonnonkukkien päivä

Luonnonkukkien päivää vietetään kaikissa Pohjoismaissa 15.6.2008. Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasviharrastuksen ja luonnontuntemuksen lisääminen sekä yhteisten luontoelämysten tarjoaminen. Tapahtumalla halutaan edistää kasvien tuntemusta ja ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta.

Lue lisää

Itämeren suojelutoimia Hangossa

Hangon kaupunki on ottanut vastaan haasteen Itämeren suojelusta WWF:n Operaatio Merenneitoon liittyen. Hangon ympäristöyhdistys pitää Itämeren suojelua tärkeänä ja kannustaa kaikkia tarttumaan toimeen meren kuormituksen vähentämiseksi.

Lue lisää

Luontoilta, kysy asiantuntijoilta

Hankolaiskalojen tulevaisuus, kukkaiselämä Tulliniemessä?

KAIKILLE AVOIN LUONTOILTA 27.3.

Kaikki kalastajat, pihapuutarhurit ja luonnonystävät ovat tervetulleita ihmettelemään ja esittämään visaisia kysymyksiä, kun Hangon ympäristöyhdistys järjestää luontoillan torstaina 27.3. klo 18.30 Satamaruokalassa.

Lue lisää


Juttua on kommentoitu.

Hympyn toimintaa vuonna 2008

Hangon ympäristöyhdistyksen hallitus kokoontui tammikuussa ja aloitti vuoden 2008 toimintasuunnitelmaan liittyvien asioiden toteuttamisen.
Toimintasuunnitelmassa eräs eniten järjestelyjä vaativa asia on valokuvaustapahtuman järjestäminen. Sen suunnittelu aloitettiin heti. Tavoitteena on järjestää Hangon luontokuviin liittyvä kilpailu ja näyttely elokuussa. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa. Kuvien saamiseksi niiden kerääminen aloitetaan jo kesän alussa. Silloin pyritään järjestämään myös pienimuotoinen luontokuvaustapahtuma, jonkinlainen koulutustilaisuus,jossa annetaan vinkkejä luontokuvauksesta.

Lue lisää

Osallistu keskusteluun

Hangon ympäristöyhdistyksen nettisivuilla on useita mahdollisuuksia osallistua keskusteluun. Yksi vaihtoehto on tietysti aloittaa uusi keskustelu lähettämällä palautesivun kautta viestiä Hympyn hallitukselle. Ajankohtaissivulla on esitetty vireillä olevia asioita. Sieltä kirjoitukset siirtyvät Arkistoon. Molemmilla sivuilla voi kirjoituksiin kirjoittaa kommentin klikkaamalla linkkiä "Kommentoi". Kaikki Hympyn esittämät mielipiteet ja lausunnot on esitetty osioissa Lausunnot ja niitäkin voi kommentoida. Tervetuloa mukaan.

Lue lisää

Korsmanninkadun katusuunnitelman valituksesta

Hangon ympäristöyhdistys toimii ympäristön- ja luonnonsuojelun edistämiseksi Hangon alueella. Toiminnan eräinä taustatekijöinä ovat lait ja asetukset, joilla säädellään luonnon- ja ympäristönsuojelua ja niihin liittyvänä myös maankäyttöä ja rakentamista.

Lue lisää

Haluatko vaikuttaa Hympyn muistutuksiin?

Hangon ympäristöyhdistys on nyt tekemässä useaa muistutusta eri kaavamuutoksista. Ympäristöyhdistyksellä ei ole mitään sen erikoisempaa tietämystä Hangon paikallisista olosuhteista kuin muillakaan hankolaisilla. Tarvitsemme siis useamman henkilön tietojen yhdistelyä saadaksemme hyviä muistutuksia aikaiseksi.

Lue lisää

Runsaasti kaavoja lausunnolla

Hangon kaupunki kuulutti kerralla monta asemakaavamuutoksen nähtävillä oloa.
Hangon ympäristöyhdistys pyrkii seuraamaan tarkkaan kaavamuutoksia niiden eri vaiheissa. Kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen ollessa esillä niistä voi muistuttaa. Muistutukset ovat tärkeitä siksi, että niillä voidaan tuoda esiin sellaisia kaavaan liittyviä asioita, jotka ovat jääneet liian vähälle huomiolle kaavan laadinnan aikana. Niillä voi lisäksi vaikuttaa kaavan sisältöön. Sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto on kaavan hyväksynyt, sen sisältöä ei voi enää kritisoida tai muuttaa. Jos kaupunginvaltuuston päätöksestä valittaa, valituksen perusteena pitää olla virheellinen menettely.

Lue lisää

Hympy esittää mielipiteensä kaupungin suunnitelmista

Hangon ympäristöyhdistys on valittanut kaupungin teknisen lautakunnan päätöksestä hyväksyä Korsmaninkadun katusuunnitelma. Ympäristöyhdistys ei ole ottanut kantaa suunnitelman sisältöön. Sen sijaa tapa, jolla suunnitelma laadittiin ja hyväksyttiin on Ympäristöyhdistyksen mielestä vastoin maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämiä menettelytapoja.

Lue lisää

Syyskokous lähestyy

Hangon ympäristöyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään sääntöjen mukaisesti lokakuussa. Kokouspäiväksi on suunniteltu 18.10.
Kokous alkaa klo 18.30. Sen jälkeen on kaikelle yleisölle tarkoitettu esitelmä Itämerellä yleistyvistä "tappajamaneeteista".

Lue lisää

Julkilausuma

Hangon ympäristöyhdistyksen hallitus on käsitellyt kokouksessaan Helsingin Hallinto-oikeuden päätöstä hylätä yhdistyksen tekemät valitukset Kuningattarenvuoren ja Regatta/Grand-tonttien kaavoituksista. Samalla hallitus päätti julkaista oheisen julkilausuman asiaan liittyen.

Lue lisää

Hangon karhun kohtalo oli valitettava

Hangon ympäristöyhdistys 07.05.2007
Hanko


Hangon ympäristöyhdistys pitää Hangon alueelle tulleen karhun kohtaloa valitettavana. Tapaus on jälleen yksi osoitus ihmisen kyvyttömyydestä elää sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa.

Lue lisää

Retket Uddskatanille alkavat jälleen

Hangon Ympäristöyhdistys ja Hangon kaupunki järjestävät jälleen retkiä Uddskatanin luonnonsuojelualueelle. Ensimmäinen retki on 21.4. Oppaana on Hangon ympäristöyhdistyksen edustaja.
Lähtö 21.4. klo. 9.30 Kauppatorilta linja-autolla, kuljetus Uddskatanille. Suosittelemme ottamaan omia eväitä mukaan (mahdollisuus piknikkiin). Paluu noin klo. 12.30. Hinta: aikuiset 10 euroa, lapset (7-18 v.) 5 euroa. Lisäinfoa/ennakkoilmoittautuminen: Hangon kaupungin matkailutoimisto.

Lue lisää

Luonnonkukkien päivän retki

Hangon ympäristöyhdistys järjestää yhdessä Hangon suomalaisen kansalaisopiston kanssa retken luonnonkukkien päivänä 17.6.2007. Oppaana toimii Kalevi Keynäs.


Retkikohde on Tvärminnen Stormossen. Se on Puolustusvoimien ampuma-alueella sijaitseva suo, jossa monia suotyyppejä. Retkellä tutustutaan suon kasvillisuuteen ja kasvilajistoon. Suo voi olla varsin märkä. Retkeä ei suositella liikuntarajoitteisille eikä pikkulapsille.

Lue lisää

Luonnonkukkien päivä

Sunnuntaina 17.6.2007 vietetään yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää. Viime kesänä järjestettiin Luonnonkukkien päivänä eri puolilla Suomea 90 retkeä, ja niille osallistui noin 2750 henkilöä. Luonnonkukkien päivää on vietetty Tanskassa 19 kertaa, Ruotsissa ja Norjassa viisi kertaa, Suomessa neljästi ja Islannissa kolme kertaa.

Lue lisää

Vuosikokouksen aika

Lue lisää

Krogarsin ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä

Krogarsiin laaditaan ranta-asemakaava. Sen osallistumis- ja arvioimissuunnitelmasta voi jättää mielipiteen 14.2.2007 asti.

Lue lisää

Tjäruholmenin rantakaavan osallistumis- ja arvioimissuunnitelma

Tjäruholmeniin on tekeillä rantakaava. Hangon kaupunki on asettanut osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Suunnitelmasta voi jättää mielipiteen 14.2.2007 asti

Lue lisää

Metsäilta Karjaan kansalaisopistolla!

Metsän luonnontilaisuus – uhanalaisten lajien ainoa turva?


Metsäalan ammattilainen, asiantuntija professori Jari Kouki Joensuun yliopistolta luennoi
Karjaan suomenkieliselä kansalaisopistolla

Lue lisää

Sataman laajennushanke lausunnolla

Hangon satama hakee lupaa laajennukselle. Laajennuksen sijainnin näet tästä:
Karttaan

Lue lisää

Uudenmaan vaihemaakuntakaava odottaa kommentointia

Uudenmaan vaihemaakuntakaavan luonnos on nähtävillä ja sitä esitellään yleisötilaisuuksissa. Alueen maanomistajilla, asukkailla, järjestöillä ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta.

Lue lisää

Lausu mielipiteesi vesienhoidosta

Kuuleminen vesienhoitosuunnitelman laatimisen työohjelmasta ja aikataulusta Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella Oletko kiinnostunut lähivesistöjesi ja pohjavesien kunnosta? Haluatko osallistua ja auttaa viranomaisia suunnittelemaan vesienhoitoa siten, että tulevinakin vuosina vedet olisivat hyvässä kunnossa? Kerro mielipiteesi ja näkökantasi vesienhoitosuunnitelman laatimisen työohjelmasta ja aikataulusta. Siinä kerrotaan, mistä vesienhoidossa on kysymys, miten sitä suunnitellaan ja mikä on suunnittelun aikataulu. Kuulutusaika on 22.6.-22.12.2006.

Lue lisää

Uudet nettisivut

Hangon ympäristöyhdistys on päivittänyt nettisivustonsa. Suurin uudistus on sivujen kaksikielisyys. Sivujen tarkoitus on toimia tiedonvälityskanavana jäsenistölle. Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa keskustelu ympäristöasioista.

Näillä sivuilla julkaistaan tiedotteita ja tapahtumia. Tiedotteissa on mahdollisuus kommentointiin. Kommentit julkaistaan mahdollisuuksien mukaan. Sivuilla on lisäksi arkisto, johon kerätään Hangon ympäristöyhdistyksen antamia lausuntoja ja vastaavia asiakirjoja.

Lue lisää