Rautatieaseman ympäristön kaava osuu alueelle, joka on liikenteen kannalta Hangon hankalimpia. Nyt on käynnissä myös yleiskaavaprosessi, jossa on tarkoitus ratkaista isompia kokonaisuuksia, esimerkiksi liikenteen yleisjärjestelyt kaupungin alueella. Aseman seudun kaavoitusta tulisi lykätä siihen asti, että yleiskaavan perusratkaisut on tehty. Hangon kaupunkia kaavoitetaan pieni palanen kerrallaan eivätkä palaset sovi yhteen. Nyt kaavoitettavana on palapelin keskikohtaa ja sen ratkaisut tulevat vaikuttamaan koko palapeliin. Vaikuttaa siltä, että ilmassa on konfliktin aineksia.
Avaa tiedosto