Hangon kaupunki asetti nähtäville yleiskaavan luonnoksen ja oheisaineistoa. Hangon ympäristöyhdistyksen mielestä kaavakartan ohessa ollut aineisto oli varsin suppea eikä anna mahdollisuutta ottaa kantaa kartan ratkaisuihin yksityiskohtien tasolla. Erityisesti kaavaselostuksen puute ja puuttuvat selvitykset tekevät vaikeaksi tulkita kaavassa tehtyjä ratkaisuja.
Tärkein puute yleiskaavan kohdalla on tavoite. Kaava on teknisen johtajan mukaan työkalu kaupungin kehittämiseen. Ennen työkalun käyttöä pitäisi kuitenkin olla selvillä, mihin suuntaan kaupunkia kehitetään. Nyt ei ole esitetty minkäänlaisia tavoitteita kaupungin tulevaisuudelle. Jos tavoitteena on lyhytnäköinen nyt tiedossa olevien ongelmakohtien, kuten sataman liikenteen ja liian hajanaiseksi kaavoitetun kaupunkirakenteen ratkaisu, niin senkin voisi todeta tavoitteissa.